Äiti-mummu täytti 60 vuotta ja lupasimme siskon kanssa leipoa hänelle noita-akka kakun pääsiäisen ja synttäreiden kunniaksi, kun hän saapuu etelästä takaisin Suomeen. No, ihan niin ilkeitä emme kuitenkaan viitsineet olla ja tuloksena oli kukkakakku Matami Mimmin kera.

Matami Mimmi hieman lähempää

Lisäksi teimme appelsiinivalkosuklaa juustokakun

Itse täytekakussa oli täytteenä pakastettuja mansikoita, mansikkahilloa sekä diplomaattikermaa (ohje löytyy täältä). Koristeet olivat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Juustokakun koristeet oli tehty tummasta ja valkoisesta suklaasta (lehdet ostettu valmiina kaupasta).

Alunperin tarkoituksena oli tehdä kunnon kukkakakku, jossa kukat olisivat valuneet kauniisti kakun päältä reunaa pitkin alaspäin. Matami Mimmi olisi ollut kukkia ihastelemassa sitten kukkapaljouden keskellä. Kakun koristelussa tuli kuitenkin ihan tuhoton kiire, kun vieraat jo saapuivat ja kakku oli vielä koristelematta, joten kukat oli lätkäistävä kakun pintaan miten sattuu ja Mimmi sitten kakun eteen kakkulautasta ihailemaan :(
mm. nämä ruusut jäivät kakusta pois vallan.

Tässä Appelsiini-valkosuklaa juustokakun ohje

Pohja:
200 g dominokeksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:
5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa
200 g veriappelsiinijogurttia
200 g valkosuklaata
1 dl appelsiinimehua

Kiille:
3 liivatetta
3 dl appelsiinimehua

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä päälle keksi-margariiniseos.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja appelsiinijogurtti. Sulata valkosuklaa ja sekoita täytteen joukkoon. Kuumenna appelsiinimehusta 1 dl kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.
Liuota kiilteen liivatteita kylmässä vedessä. Kuumenna appelsiinimehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.